Kehonkoostumusmittaus ei ole kaikille. Eikä sen pidäkään olla. Elämänsä voi elää täysin balanssissa ilman kyseistä mittausta. Mittaus ei ole ikinä absoluuttinen totuus mistään, mutta monille meistä se voi olla hyvä suuntaa antava kokemus, jos sen tekee järkevällä laitteella ammattilaisen kanssa. Tuloksia on turha analysoida yksin tai kaverin kanssa, vaan niiden läpikäyminen kannattaa tehdä ihmisen kanssa, joka mittauksesta jotain tietää. Rasvaprosentti tai lihasmassan koko ei määrittele sinua ihmisenä. Pidä se mielessä.
Tuloksia ei myöskään kannata vertailla kaverin kanssa, sillä jokaisella meistä on hyvin erilaiset lähtökohdat mittaukseen. Joskus tulosten analysoimisessa voi tosin auttaa, jos tietää jotain oman suvun terveydentilasta. Esimerkiksi sisarusten mittauksista saattaa löytyä yhtäläisyyksiä: luumassaa on vähän enemmän ja lihasta on vähän enemmän kuin keskimäärin, jolloin painoindeksi voi olla korkeampi, mutta silti keho on oikein hyvä ja normaali. Samat asiat voi havaita usein paljaalla silmällä, eikä siihen välttämättä erillistä mittausta tarvitse.
Kehonkoostumusmittauslaite voi olla apuna kertomassa suuntaa antavia asioita, mutta mittaukset eivät ikinä ole absoluuttisia totuuksia. Helposti mittauksissa mennään ääripäihin, joko mittaillaan oikein olan takaa tai sitten ei mittailla ollenkaan. Vaikka lopulta tärkein asia on se, että terveelliset elämäntavat ja kuntoilu kuuluu ihan jokaiselle, huolimatta perimästä, ulkonäöstä, kehonkoostumuksesta, taustasta, liikuntatottumuksista, sukupuolesta tai iästä.
Ulpustudiolla mittauksessa kiinnitetään ensisijaisesti huomiota siihen miten treeniä voitaisiin kehittää, niin että se toimii itselle parhaalla mahdollisella tavalla. Eli kiinitetään huomiota lihaksiin, lihasten tasapainoisuuteen, luumassaan ja nestetasapainoon. Moni asiakas on jo ilahtunut, kun omassa kehossa onkin yllättävän paljon lihasta! Lihasten tasapainoisuus kertoo, jos toinen raaja on esim paljon heikompi kuin toinen, silloin omassa treenissä on syytä kiinnittää huomiota raajojen tasapainoiseen työskentelyyn ja aloittaa työskenteleminen esim sillä "heikommalla" puolella ja käyttää käsipainoja tangon sijaan. Luumassan tila taas kertoo miten altis joku on saamaan vaikka rasitusmurtumia. Jos luumassa on heikentynyt, on tärkeää tarkistaa, että ruokavaliosta saa riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Myös liikunta on isossa osassa, kun pidetään yllä hyvää luustoa ja luuntiheyttä. Luumassan pitäisi pysyä aikuisiällä suht tasaisena, kunnes se alkaa vähentymään n. 35vuoden kohdalla. Naisten vaihdevuodet kiihdyttävät luumassan vähentymistä. Jos mittauksessa käy ilmi, että sisäelinrasva on viitearvojen ulkopuolella, niin toki siihenkin kiinnitetään huomiota - ja mietitään mitä silloin pitäisi tehdä. Usein se tarkoittaa keskittymistä kestävyysliikuntaan ja terveellisiin ruokailutottumuksiin - asioita, joihin me studiolla pyrimme muutenkin kiinnittämään huomiota!
FUN FACT
Minä ja Erno vertailtiin leikkimielisesti omia tuloksiamme, koska meillä on samanlaiset liikunnalliset tavoitteet. Molemmat haluaa mm. masteroida muscle upin (palomiespunnerruksen).
Erno saa palomiespunnerruksen renkailla hyvin ja tangolla välillä. Mä saan tehtyä negatiivisia palomiespunnerruksia molemmilla välineillä. Mittaustuloksia tarkastellessa kävi ilmi, että mulla on vajaa kilo vähemmän lihasmassaa yläkropassa (kädet ja keskivartalo) kuin Ernolla, mutta Erno oli sitä mieltä että mun pitäis pystyä liikkeeseen helpommin, koska mulla on lyhyemmät raajat. Tässä toki myös sukupuoliero, eli fysiologisesti miesten absoluuttinen maksimivoima on suurempi kuin naisten - RIIPPUMATTA liikkestä.
Ja sitten se hauskuus - mun fitness indeksi oli korkeampi kuin Ernolla, vaikka Ernolla on PIENEMPI RASVAPROSENTTI. Tälläkään ei oikeasti ole merkitystä. Ja siihen rasvaprosenttiinKIN vaikuttaa tosi paljon se oma geeniperimä.
Olet lämpimästi tervetullut kehonkoostumusmittauksiin Ulpustudiolle, mutta muistetaanhan ettei oteta mittauksia liian tosissaan ja kohdellaan lukuja lempeydellä. Mikään luku ei koskaan ole ABSOLUUTTINEN totuus mistään, vaan ne perustuvat arvioon. Eikä ketään pakoteta meillä mittauksiin. Voidaan jopa piilottaa koko laite valmennuksen ajaksi, jos se ahdistaa.
Niille jotka mittausta haluavat, yleiset mittausajat ovat:
Ke 3.11 klo:17.30-21
Pe 5.11 klo:13-16.30
La 6.11 klo:10-18
Mittaukset toteuttaa Vauhtisammakon InBody laite ja analyysin teen minä.
Mittaus maksaa 30eur - Ulpustudion sisäpiirille ja sammakkojengiläisille mittaus on 15eur. Liittymällä sisäpiiriin kaikki on oikeutettuja alennukseen.
(liittyä voi myös paikan päällä)
Selkämerenkatu 4, Ruoholahti on osoite.
Jos haluat oman yksityisen mittausajan, laita mulle viestiä suoraan 040 7218478
Kehorauhaa kaikille toivottaen
Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka
50% Complete
Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).
Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).
Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä
040 721 8478 ❤️