Välillä liikkumaan lähteminen voi tuntua haasteelta, etenkin jos liikkumisen makuun ei ole kunnolla vähään aikaan päässyt tai aika on muuten vaan kortilla. Silloin - kannattaa pysähtyä ja miettiä hetki, miksei liikunta innosta ja miten voisi innostua liikkumisesta uudelleen itselleen sopivalla tavalla.
Jos ennen juoksit parin tunnin lenkkejä, mitä jos nyt alottaisit käppäilyllä korttelin ympäri. Panosta kynnyksen madaltamiseen ja pyrkimykseen tehdä liikuntahetkestä mahdollisimman positiivinen ja pienen pieni juttu. Älä haukkaa liian isoa palaa, vaan löydä lyhyt ja ytimekäs rutiini, jonka voit tehdä vaikka joka päivä tai silloin tällöin.
Se mikä sopii yhdelle, ei automaattisesti sovi toiselle. Jos treeniohjelma on liian vaikea tai monimutkainen, ei sitä välttämättä lähde mielellään tekemään. Yhden asiakkaan kanssa tehtiin puolen vuoden ajan samaa lämmittelysarjaa treeneissä, jotta siitä tulisi niin helppo ja itsestäänselvä rutiini, että sen voisi hyvin matalalla kynnyksellä toteuttaa päivästä riippumatta. Toisen asiakkaan kanssa sovittiin että omat treenit kotona voi kestää vaikka vartin. Treeniohjelmasta pitää aina tehdä lämmittelyosio ja sen jälkeen voi valita vaikka vain yhden liikkeen, joka on itse päätreeni. Enempää ei tarvitse tehdä.
Tavoite voi olla liikkua 2 kertaa viikossa tai tavoite voi olla päivittäinen taukojumppa tai tavoite voi myös olla kivuton keho. Tavoite voi toki olla leuanveto jouluun mennessä, parempi penkkitulos tai kyetä juoksemaan 5km kuolematta.
Mieti miltä susta tuntuu sitten kun sä pääset sun tavoitteeseen? Voiko keho paremmin kun sulla on kahdet treenit viikossa? Oletko energisempi, jos pidät pienen taukojumpan joka päivä? Miltä tuntuu keho joka EI kipuile joka päivä? Kuinka hyvältä sen ensimmäisen leuanvedon saaminen tuntuu? Mikä fiilis tulee kun penkkitulos paranee? Kuinka siistiä on pystyä juoksemaan! Ole ylpeä siitä että haluat voida paremmin, tuntea olosi energiseksi ja vahvaksi. Toimiva keho antaa niin paljon edellytyksiä omassa elämässä jaksamiseen, että siihen kannattaa vähän panostaa. Innostu ja Onnistu.
Kehittyminen on harvoin koskaan yksiselitteistä ja johdonmukaisesti etenevää. Mä oon tavoitellut muscle uppia jo reippaasti yli vuoden. Varmaan kohta jo kaksikin vuotta. Viime syksynä mun kyynärpää kipeytyi niin pahasti, että yläkroppatreeneihin tuli yli puolen vuoden loma. Mä en edes ollut ihan vakuuttunut itse, että se käsi toimisi enää ikinä... Mutta niin se vaan kuntoutui ja taas väännetään. Eikä se aina huvita. Sen takia mä nappasin rinnalle myös välitavotteita. Vähän parannetaan penkkitulosta, katsotaan mitä maastavedolle kuuluu ja fiilistellään käsinseisontaa. Ja kappas olikin kiva huomata viime kerralla kun olin Mika Kasken käsinseisontatunnilla, että hartioissa oli enemmän voimaa kuin aiemmin. Muscle up ei vielä mee, mutta selkeästi sen harjoitteleminen on parantanut koko kehon voimatasoja. Ja se on aika siistiä.
Jos tavoite on kaukana, sen harjoitteleminen voi välillä tuntua raskaalta. Silloin on ihan ok joko vaihtaa tavoitetta tai ottaa mukaan erilaisia välitavoitteita ja toisinaan tekee hyvää myös unohtaa omat tavoitteet ja mennä vaan eteenpäin.
Jos treeni ei maistu, voi syy joskus löytyä muualta kuin treenistä. Jos on jatkuvasti väsynyt ja univelkaa, on ihan ymmärrettävää että kotisohva ja netflix kutsuu vetovoimaisemmin kuin tihkusateinen lenkkipolku.
On vaikeampaa elää terveellisesti, jos elämän täyttää roskaruoka. Syömällä huonosti, heikennät jo ravinnolla elimistösi kuntoa. Monella mun asiakkaalla liikunta ja hyvät ravitsemustottumukset kulkevat käsi kädessä. Kun liikkuu, haluaa syödä terveellisesti. Kun syö terveellisesti, haluaa ja jaksaa myös liikkua. Hyvä kasvattaa hyvää ja on ihan sama kumpi on ensin.
Miten omat ihmissuhteet ympärillä voivat? Jokainen tarvitsee sosiaalista elämää ympärilleen. Se tuo toisaalta lisävirtaa ja toisinaan se auttaa purkamaan omaa negatiivista energiaa.
Mistä sinä olet innostunut viime aikoina? Mikä on sun oma juttu? Löydä omat innostuksen kohteet ja tee niille myös tilaa elämään. Korona aikakaudellakin saa innostua elämästä.
Yhtä tärkeää kuin liikuttaa omaa kehoaan, on myös huolehtia sen riittävästä palautumisesta. Jos on mennyt pitkään kovaa, voi tauko liikunnasta olla paikallaan. Mutta koska jokainen tarvitsee elämäänsä liikehdintää, pohdi voitko löytää pientä liikettä elämääsi?
Mulla on aina välillä - jopa viikottain tahmeita päiviä, mutta mikä mulla auttaa siihen tosi paljon - on rutiinit. Toinen mikä auttaa mua tosi paljon on se että nykyään mulla on omatkin treenit kalenterissa. Joka viikonloppu suunnittelen seuraavan viikon treenit kalenteriin sinne missä on tilaa. Aikoinaan oli tilanne että mä järjestelin vain asiakkaiden treenejä ja sit omat treenit meni miten sattuu. Nykyään on paljon kivempi, kun omat treenit on kalenterissa. Kalenteroitu treeni ei aina tarkoita sitä että se tulee tehtyä, mutta todennäköisyys treenin toteutumiselle on suurempi, kun sille on varattu aikaa.
Monen ihmisen onnistumisia kirittää intohimo. Voiko liikkumiseen ja itsestä huolehtimiseen löytää kiinnostuksen joka päivä? Voitko sinä asennoitua intohimoisesti itseesi ja sitä kautta panostaa esimerkiksi oman terveyden ylläpitoon, parantamiseen ja kehittämiseen? Minkälainen liikunnallinen tekeminen innostaa sinua aidosti?
Kukaan ei voi olla huipussaan 24/7, eikä tarvitsekaan. Täydellisyyttä on ihan turha tavoitella, vaan pienetkin jutut ja valinnat vie lopulta - ehkä jopa sinne omaan täydellisentuntuiseen elämään. Jos haluaa olla terve, se kannattaa tehdä ennaltaehkäisevästi.
Mä liikehdin.
Mä olen riittävä.
Mulla on stressitön olo.
Kuka siitä hyötyy?
Minä
Mun lähipiiri
Sinä
Pidä se yksinkertaisena - pidä itsesi liikkeellä sinulle sopivalla tavalla.
Energiaa just sun viikkoon!
Treeniterkuin
Kehonhallinnan Koreografi Ulpu Puhakka
Lokakuussa Ulpustudiolla liikutaan oman elämän tarjoamissa puitteissa. Jos treenit eivät mahdu kalenteriin, tehdään omasta arjesta sporttisempaa pienillä toteutettavilla valinnoilla.
Lokakuussa kiinnitetään huomiota coren - eli keskivartalon kuntoon. Ulpustudion some kanavilta voit napata talteen valmentajien vinkkejä keskivartalon aktivointiin.
Ihana treenipaketti sinulle ja neljälle valitsemallesi henkilölle. Treenipaketti sisältää 2 ihanaa 45 minuutin valmennusta pienryhmässä, joko meidän studiolla tai etänä Zoom ympäristössä. Arvomme paketin marraskuun alussa jokaisen osallistujan kesken. Kerää oma core kuntoon ja voita ihana treenipaketti kommentoimalla lokakuun keskivartaloharjoituksia! Jokainen kommentti antaa sinulle uuden arvan kilpailuun ;)
Löydät Ulpustudion someen täältä:
https://instagram.com/ulpustudio
https://m.facebook.com/ulpustudio/
50% Complete
Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).
Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).
Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä
040 721 8478 ❤️