Blogi

 

Ulpustudion valmentajien ajatuksia elämästä, liikunnasta ja terveydestä.  

Inspiroidu, innostu ja löydä ajateltavaa blogeistamme. Jaa teksti eteenpäin, mikäli se kolahti just sulle. 

Nähdään pian treeneissä! 

 

 

Kasvata kuntoa ja pidä terveellisistä elämäntavoista kiinni

 

Iloitsemista ja tekemistä.
Niistä on Ulpustudion elämä tehty.

 

 

 
Terveellisillä elämäntavoilla ei ole viimeisiä käyttöpäivämääriä!
Innostu asioista, osaa olla kiitollinen. Uskalla tehdä asioita, jotka haastavat sinua. Ole rohkea!

 

 

Luovuttaminen on kielletty. Vedä syvään henkeä ja jatka.

Uncategorized Apr 28, 2021

Mä muistan yhden balettikilpailun, jossa mä kaaduin kesken piruettisarjan ja mätkähdin maahan. Omasta mielestäni nousin sieltä myös salamannopeasti ylös ja jatkoin tanssia. En kuitenkaan yrityksistäni huolimatta päässyt kilpailuissa eteenpäin. Seuraavana päivänä en jaksanut nousta sängystä ylös. Isä tuli käymään ja ihmetteli kun olin vielä pyjamassa. No sit pitikin nousta ylös. Elämä jatkui. Nyt kun mä muistelen sitä jälkeenpäin, tajuan että se kaikki työ mitä mä tein sitä kilpailua varten kasvatti mua monin tavoin. Teini ikäisestä lähtien mä olen tottunut siihen että tavoitteiden eteen pitää tehdä töitä ja mä olen jopa tykännyt siitä puuhastelusta. Vaikka mä olen saavuttanut elämässä paljon, on harvassa asiat...

Continue Reading...

Tavoitteena unelmien keho

 

Kun tavoitteena on unelmien keho, mitä silloin tavoitellaan? 

Mä tavoittelen terveyttä, erilaisten taitojen oppimista, hyvää kuntoa, ja etenkin tasapainoista kehoa, joka jaksaa mennä ja tehdä erilaisia asioita - toki tärkeetä on että se keho on kans kivuton. 

 

Mitä mun asiakkaat usein tavoittelee? Kuka milloin mitäkin. . Toinen toivoo selän kivuttomaksi, kun taas toinen toivoo parempaa tulosta maastavedossa. Yks taas haluaa että keho näyttää siltä että treenaa ja joku toinen haluaa rasvat alas. Joku haluaa olla liikunnallinen ja lihaksikas, joku haluaa olla notkea ja taipuisa. 

Miten sinne unelmien kehoon päästään? Sitoutumalla sitä tukeviin terveellisiin elämäntapoihin joka päivä. Ja se tarkoittaa motivoitumista samojen asioiden äärelle joka päivä. Voi kuulostaa vähän...

Continue Reading...

Asiakashaastattelu

kesäkuntoon pilates Mar 26, 2021

Tämän haastattelun on tehnyt TET-harjoittelija Peppilotta Hees kahdeksannelta luokalta!

 

Haastateltava: Anne

Mikä on Ulpustudion Myötäote?

Se on meidän uusi perustama voimanostoyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja voimaharjoittelua, kohottaa jäsentensä fyysistä kuntoa ja terveyttä sekä edesauttaa elämänmittaisen terveellisen kuntoilun jatkumista ja vaikuttaa suotuisalla tavalla terveelliseen ja tavoitteelliseen kuntoiluun Suomessa.

Mikä on sinun rooli siinä?

Mä toimin rahastonhoitajana.

Olet harjoitellut paljon pilatesta. Miltä pilatesharjoittelu tuntuu?

Pilates on todella hyvää vastapainoa toimistotyölle ja tukee hyvin voimaharjoittelua.

Miksi teet pilatesharjoittelua?

No se on tosi hauskaa, mukavaa ja kivaa ja siinä tulee myös hengitysharjoitusta eli yhdistetään liikettä & hengitystä. Kun sitä...

Continue Reading...

Asiakashaastattelu

Tämän haastattelun on tehnyt TET-harjoittelija Peppilotta Hees  kahdeksannelta luokalta.

 

Haastateltava: Maarit

 Mitä sinä teet työksesi?

Olen töissä Johdonkonsultointi firmassa, hallintokoordinaattorina.

 Millä adjektiiveilla kuvailisit itseäsi?

Olen aika reipas, iloinen sekä tavoitekeskeinen.

Minkälaiset elämäntavat sinulla on & onko niissä jotain parannettavaa?

No on kyllä aika terveelliset elämäntavat. Nukkumisessa voi tietenkin aina parantaa, mutta kyllä mä myös lepään paljon. Eniten parannettavaa on varmaan siinä, että saisin torjuttua stressiä paremmin, jotta eläisin stressittömämpää elämää.

Mitä tavoitteita sinulla on treenaamiseen liittyen?

Ainakin kunnon kohottaminen siinä mielessä, että haluaisin semmosen super juoksu kunnon ja voisihan tähän kesäksi...

Continue Reading...

Perusasiat kuntoon

Perusasiat kuntoon tarkoittaa motivoitumista terveellisten elämäntapojen äärelle joka päivä

Toisille meistä terveellisten elämäntapojen noudattaminen on helppoa arkipäivää, toisille meistä ei. Mä olen itse oppinut vasta viime vuosina sen että jos herkuttelee, niin se on ok, mutta samalla voi napata jotain terveellistä viereen - eikä skipata välipaloja tai pahimmillaan jopa aterioita herkuttelun vuoksi. Meillä jokaisella on oma kolo, mistä laiva niin sanotusti vuotaa. Kun tajuaa itse sen kolon, on huomattavan paljon helpompaa lähteä paikkaamaan ja rakentamaan parempaa. Jos ei pysty etsimään koloa, vene voi pysyä pinnalla hetken, ennen kuin se taas uppoaa. 

Mua kiinnostaa hyvinvointi, hyvä olo ja se miten saa kehostaan parasta irti, koska mä haluan, että mun yritys voi hyvin, mä haluan että mä voin hyvin, mä haluan...

Continue Reading...

Teknisesti oikein

 

Mä oon harrastanut erilaista liikkumista ja liikuntaa 3 vuotiaasta asti. Mä olen valmistunut balettitanssijaksi 2007, personal traineriksi 2016, olen valmistunut myös ryhmäliikuntaohjaajaksi, trx ohjaajaksi, aerial yoga ohjaajaksi, sertifioiduksi jooga ohjaajaksi - läpikäynyt vaikka mitä koulutuksia ja SILTI mä keskityn mun teknisiin suorituksiin treeneissä JOKA PÄIVÄ. Mietin miten mä voisin parantaa mun omaa tekniikkaa JOKA PÄIVÄ. Ja nalkutan tekniikasta mun asiakkaille JOKA PÄIVÄ. Toivottavasti osaan myös kehua asiakkaitani joka päivä, koska olen heistä ihan jokaisesta TODELLA TODELLA YLPEÄ

 

Ihmiskeho on laiska ja mukavuudenhaluinen ja se muuttuu joka päivä

 

Mun mielestä yks hupaisimmista asioista mitä mä olen itse sekoillut on, kun mä pidin keppijumpan yhdessä Ulpustudion joulukalenteriluukussa joku pari vuotta sitten....

Continue Reading...

Kokonaisvaltaista keskivartalotreeniä

Me nykyajan ihmiset istumme paljon - ruudun aaressa, toissa seka arjessa ja vielapa huonoissa asennoissa. Erityisesti koronan aikana etatyo kuormittaa kehoa ja rankas viela lisaa, koska kotona ei valttamatta ole ergonomisia tyoasentoja saatavilla. Pilateksesta loytyy tukea seka lannerangan etta hartiaseudun, niskanseudun kipu- ja ongelmatiloihin. Jo ihan perusarkeen pilateksesta saa selkaan tukea keskivartalon harjoittamisesta. Jos selka kipuilee seistessa pitkaan tai tyoskentely kuormittaa niska- hartiaseudun aluetta, tuo pilates kehoon tarvittavaa voimaa ja tukea, jolla omia asentoja voi korjata ja loytaa helpotusta oman arjen tuomiin haasteisiin. Kivuton ja jumiton keho loytyy, kun vahvistaa kehoaan oikein sisalta pain.

Olen alunperin tanssija. Olen tehnyt pitkän uran Kansallibaletin tanssijana, josta nyt jäin eläkkeelle. 19 vuotiaana mulle tuli ensimmäinen välilevynpullistuma rankaan. Pullistuma oli lannerangassa. Mulla on muutenkin...

Continue Reading...

Vähän paremmat puurot

Kun tavoittelee elämässään jotain liikunnallista tavoitetta, on ikäänkuin vahingossa petrattava monella eri elämän osa alueella - ja se jos mikä parantaa kokonaisvaltaisesti koko elämänlaatua!

 

Laadukas harjoittelu on kokonaisvaltaista elämänhallintaa!

Mulle on tullut valmennukseen monta asiakasta, jotka ovat sanoneet että ruokailutottumukset on ihan kunnossa, eikä niille tarvitse tehdä mitään. Kuitenkin ajan kuluessa ollaan lopulta tsekkailtu itse kunkin ravintopuolta. Mitä vaativammasta tavoitteesta on kyse, sitä suuremmassa merkityksessä ravinto loppujen lopuksi on. Jos ruoka ei maistu, on paljonkin treenaavan vaikea saada aikaan näkyviä tuloksia.

Ei riitä, että treenipäivänä syödään laadukkaasti, vaan laadukas syöminen pitää yltää arjen jokaiselle päivälle - ja myös...

Continue Reading...

Taltuta päänsärky omilla toimilla ja liikkeellä

Päänsärky voi johtua monesta eri asiasta, eikä siihen aina ole yksiselitteistä syytä. Liikkumalla päänsärkyä voi kuitenkin helpottaa, estää tai siitä voi jopa päästä eroon. Kun meillä on kiire ja stressiä, saa se jo hengityksen kiihtymään ja hartiat nousemaan korviin. Silloin jo pelkästään asennon tiedostava korjaaminen ja hengityksen syventäminen voi auttaa. Kun harjoittelee syvempää ja rauhallisempaa hengitystä, jo se laskee kehon stressitasoja.

Nykyajan ihminen hengittää 16-18 hengitysparia minuutissa, vaikka suositus olisi 12. Liian tiuha hengitys lisää itsessään stressiä koko kehossa. Kiireinen elämäntapa ja jatkuvat ärsykkeet eivät auta rauhoittumaan. Jos tekisimme säännöllisesti hengitysharjoituksia, vaikuttaisi se muuhunkin hengittämiseen. Pranayama eli...

Continue Reading...

Tavoittelemassa täydellistä kehoa

Voiman ja lihasmassan kasvatus sekä rasvanpoltto. Onko oikotietä onneen?

Tää tarina on mun oma ja tarkoituksena ei ole, että kaikkien pitäisi tehdä niinkuin minä itse tein, vaan tarkoitus on jakaa mun oma kokemus aiheesta ja sen jälkeen kertoa muutama oma mielipide ja neuvo, jotka toivon mukaan auttavat kaikkia niitä, joilla on ollut saman asian kanssa vaikeuksia.

 

Aloitetaan omalla kokemuksella aiheesta:

Mä aloitin tavoitteellisen treenaamisen noin melkein tarkalleen 4 vuotta sitten. Olin tuolloin vajaa kolmekymppinen nuorukainen ja painoin kutakuinkin 80kg ja olin 173cm pitkä. Ajattelin ja tunsin itsestäni, että minulle oli kertynyt ylimääräistä rasvaa kehoon ja jostain olin kuullut että ihannepaino minun pituiselle tyypille olisi noin 70kg. Halusin myös kovasti olla lihaksikkaampi, jotta oma peilikuvani miellyttäisi itseäni enemmän. Päätin...

Continue Reading...
Close

50% Complete

Tilaa lahjakortti täyttämällä oheinen lomake

Lomakkeen lähettämisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä ja saat maksuohjeet lahjakorttiin (lahjakortin voi ostaa itselleen liikuntaetuuksilla, laskulla, tilisiirrolla tai maksulinkillä).

Maksun jälkeen lähetämme sinulle lahjakortin sähköpostin liitteenä (PDF) tai kirjeenä (KORTTI).

Kiireellisissä tapauksissa lähetä suoraan viestiä

040 721 8478 ❤️